miltähän tuntuis kun joku välittäis

Tänään ei oo ollu hyvä päivä. Aamu alko kyllä hyvin, nukuin ysiin asti eikä edes väsyttänyt herätessä vaikka illalla en meinannu millään saada unta. Siitä sitten vaa'alle joka näytti 69,5kg, jesjes! Aamupalaa ja valmistautumaan että lähdetään koiran kanssa koirapuistoon.

Eipäs lähdettykään. En saanutkaan kyytiä mikä piti, enkä kerennyt bussiin koska vanhemmat ei olleet ajokunnossa. Taaskaan. En saanut mistään seuraa ja jatkuva ahdistus on vaan kaatunut kokopäivän niskaan.

Paskimmalta tuntuu, että mulla on ihmisiä jotka tietää mun tilanteen, esimerkiks poikaystävä. Mutta sillon kun tartteisin eniten paikkaa mihin mennä, kerron kuinka paskalta musta tuntuu ja että on pakko päästä pois, niin kukaan ei auta. "Huomen tuntuu paremmalta" ei hirveesti lohduta kun tuntuu siltä että toivottavasti huomista ei edes tulis. Kuka helvetti voi sanoa että oon tärkeä niille, jos kukaan ei kuitenkaan ikinä auta sillonkun pitäs eniten auttaa?

Kävin sitten kaupassa ostamassa juomista ja mansikoita, rahkaa sekä kaksi pasteijaa alennuksesta ja lähdettiin koiran kanssa kävellen meidän mökille. Matkaa sinne on noin 2,5km joten päästiin helposti kävellen. Mansikat söin mökillä, mutta rahkaa en jaksanut ja pasteijat ällötti, söin toisen ja koira mussutti toisen (hups). Nyt olen taas kotona ja hetken hyvä mieli katosi taas. Mua itkettää, ärsyttää enkä vaan jaksais enää yhtään.

Huomen aamulla herätys klo 5.15, että ehdin valmistautua ennen bussiin menoa ja sitten klo 8 ravitsemusterapeutille. Ahdistaa sekin ihan pirusti, en tahdo että kukaan alkaa neuvoa mua syömisen kanssa, koska se on tällähetkellä ainut asia joka menee just niinkun mä tahdon. On ainekin jotain, mitä pystyn kontrolloimaan, kun koko muu elämä vaan tuntuu valuvan sormien läpi. Vittu.


Miltähän se oikeesti tuntuis, jos olis joku joka välittäis ja haluais joskus auttaa?